5.1.2012 Torstai, saapuminen Hurghadaan
Heräsimme neljältä. Väsytti. Vahvan kahvin, ja hitaasti heräilevän matkakuumeen voimin kampesimme itsemme pihalle, ja siellä odottelevaan, aina auttamisvalmiiseen, äidin taksiin. Vasta lentokentälle saavuttuamme matka Egyptiin alkoi tuntua todellisemmalta. Etsiessämme lentoamme lähtevien lentojen taululta, hymy nousi huulille; olimme todellakin lähdössä Egyptiin!
Jono check-in-tiskimme edessä oli pitkä mutta liikkui onneksi varsin kiitettävään tahtiin, ainakin se liikkui, toisin kuin läpitunkematon lauma ihmetteleviä turisteja, jotka olivat vallanneet self Check-in koneet. Katselin uteliaana kanssamatkaajiamme; vanhoja ja nuoria, yksin matkaavia, perheitä ja pariskuntia, varsin keskiverron oloinen kokoelma seuramatkojen asiakaskunnasta, olettaisin. Kukaan ei näyttänyt olevan kovin huolissaan Egyptin levottomuuksista.
Ennen turvatarkastusta, istuimme alas kumomaan äidin kanssa vielä kupilliset kahvia. Vasta nyt, matkalaukkujen jo matkatessa kohti lentokonetta ja kuuman juoman viiratessa alas kurkusta, uskoin todella lähtevämme matkalle. Tähän asti se oli ollut kasa haaveita ja pelkoja, epärealistinen ja tavoitamattomissa. Päässäni olivat pyörineet kavereiden ja sukulaisten ristiriitaiset kertomukset kauhean likaisesta ja meluisasta maasta, ihanista snorklausretkistä ja ystävällisistä paikallisista. Millainenkohan todellisuus meitä odottaisi?...
Pitkähkö lento oli tuttua ja turvallista matkantekoa, tällä kertaa Air Finladin koneella, ja ilman ärsyttäviä välilaskuja ja vaihtoja. Lennon osalta suurempia kohokohtia ei ruokailua lukuunottamatta ollut. Vieressämme istuva valkohiuksinen rouva tosin kertoili Egyptistä, ja ilmoitti reissun olevan hänelle jo kahdeksas matka Egyptiin. Hän kehui maata ystävälliseksi ja kauniiksi, ja suositteli tulemaan uudelleen lokakuussa, jolloin lämpöä olisi tammikuisen +25 asteen sijasta +30-+40 astetta. Hymyilimme kohteliaasti ja katselimme rouvan auringon parkitsemaa ihoa. Toisille paahtuminen auringossa oli selvästi elinehto, kun taas meille lokakuun helteet olisivat aivan liikaa. Ajatuksistamme huolimatta nyökkäilimme kiinnostuneina. Samassa kone aloitti laskeutumisen, ja keskityiumme aavikon ihailuun.
Laskeuduttuamme meitä odotti koneen ulkopuolella Egyptin suloisen lämpöinen ilma ja kuljetus lentokentän terminaaliin maahantulo muodollisuuksia varten. Viisumijonosta selvittiin melko nopeasti kiitos hyvien oppaiden ja onnekkaan sijoittumisen viisumijonon alkupäähän. Terminaalista selvittyämme meitä odottivat lentoaseman ulkopuolella Finnmatkojen ystävälliset oppaat, jotka opastivat meidän oikeaan bussiin lukuisten lentokenttäkuljetuksien joukosta.
Matka hotelliin kesti noin 25 minuuttia, jonka aikana näimme pikaisen läpileikkauksen egyptin hiekkaisista maisemista. Nopean kuljetuksen pääteasemana oli Triton Empire Beach hotelli, jossa hotellin henkilökunta toivotti meidät tervettulleiksi juomien kera. Pienien epäröintien jälkeen luovutimme matkalaukut laukkupojalle, joka myöhemmin toimitti laukut huoneeseemme. Sisääntulo kaavakkeiden täyttö, all inclusive-rannekkeiden ja avaimien vastaanotto, tutustuminen huoneeseemme, allasalueeseen sekä kuuman iltapäiväauringon lämmittämään rantahiekkaan olivat seuraavana vuorossa...
Hurghadassa lähes koko rantaviiva on jaettu hotellien kesken. Meidän hotellimme sijaitsee vanhimmassa osassa kaupunkia, aivan rannalla. Hotellin U-kirjaimen muotoinen alue kattaa Koivukylän Cittarin kauppakeskuksen kokoisen palan rannalta. Hotellin sisäreunoja kiertävät terassit ja parvekkeet (3-kerrosta päällekäin), keskellä sijaitsevat uima-allasalue ja vehreä puutarha, ja U:n sakarat päättyvän yksityiseen hiekkarantaan.
Olimme varovaisesti unelmoineet huoneesta terassilla, ja onneksemme saimme juuri sellaisen huoneen kuin olimme toivoneet; alimmasta kerroksesta, ikkunat ja terassi sisäpihalle päin. Terassimme ei ole suuren suuri, mutta kaunis ja viihtyisä, pienten pensaiden ympäröimä. Terassilla on puutarhapöytä tuoleineen.
Asetuttuamme kunnolla huoneeseemme, lähdimme etsimään syötävää. Lentokoneessa nautittu ateria oli jo aikaa sitten lakannut vaikuttamasta, ja nälkä ryppyytti tyhjää mahalaukkua. Henkilökunnan ohjaamana löysimme tiemme rantabaariin, jossa tarjoillaan välipalaa aamupalan ja lounaan, sekä lounaan ja illallisen välisenä aikana (klo:14.30-18.00) ja juomia koko päivän ajan. Baarissa oli mehujen, limonaadien ja alkoholijuomien lisäksi tarjolla pastaa, salaattia, leipiä ja paikallista seesaminsiemen pullaa. Ahdettuamme itsemme täyteen herkullista välipalaa ja ilmaista olutta, olimme valmiit palaamaan huoneeseen lepäämään ja tutkimaan television tarjontaa. Katseltuamme hetken arabiaksi tekstitettyä Fantastic Four- elokuvaa, olikin jo illallisen aika. Toisin kuin kuvittelimme hotellimme all inclusive on kaikkea muuta kuin vaatimaton tai suppea. Ruokaa tarjoillaan pääravintolassa buffet-tyyliin klo:7-10.00, 12.-14.30, ja 18.-21.00. Ensimäisen iltamme illallisbuffet sai meidät katumaan ahmimistamme rantabaarissa. Tarjolla oli niin paljon vaihtoehtoja että monet suomalaiset ravitolat jäävät kyllä toiseksi, yksin jälkiruokapöydässä oli viisi erilaista kakkua ja tusina eri tyyppistä leivonnaista hedelmävatien ympäröimänä.
Vyöryttyämme illaisen jälkeen hotellihuoneeseemme, illan ohjemaa ei tarvinnut juuri enää miettiä. Olimme lopen uupuneita kaikesta uudesta ja ihanasta, hyvästä ruuasta ja ilmaisista juomista, joten syöksyimme untenmaille.
Ensimmäisen päivämme tapahtumat olivat siis loppujen lopuksi matkustamista, syömistä, syömistä ja hieman lisää syömistä, telkkarin katselua hotellihuoneessa ja illan viilennyttyä nukahtaminen puhtaiden lakanoiden väliin, hieman laimeahko ensimmäisen päivän saalis, mutta sitäkin tyydyttävämpi.
6.1.2012 Perjantai
Edellisillan aikainen nukkumaanmeno oli tullut tarpeeseen. Heräsimme kahdeksalta ehtiäksemme klo:10.00 sisarhotelli Triton Empiressa järjestettävään tervetuliais-tilaisuuteen. Kävellessämme muutaman sadan metrin matkan omalta hotelliltamme sisämaahan päin, saimme kaikilta hymyn ja hyvän huomenen toivotukset. Matkalla hotellille saimme useita kaupanteko-tarjouksia tienvarsia kansoittvilta kauppiailta, jotka samalla yrittivät houkutella ostamaan kaikkea hedelmistä sukellusretkiin. Myyjät olivat innokkaita, mutta ystävällisiä, eivätkä oleet millänsäkään, vaikka kiidimmekin ohitse ”ei kiitosta”-toistellen. Kertomukset ihmisten ystävällisyydestä pitävät siis todella paikkaansa, mutta likaisuus ei ollut mitään verrattuna vuodentakaiseen matkaamme Etelä-Afrikkaan, jossa köyhät alueet olivat hukkua roskiin. Myös varoittelut ärsyttävyyteen asti röyhkeistä itänaapureista jäivät onneksi vaille täyttymistä, sillä tähän astisen matkamme ainoat häpeäpilkut ovat olleet kaksi suomalaisia pariskuntaa, jotka aloittivat humalassa riehumisen jo lentokoneessa.
Sisarhotelli Triton Empire oli juuri niin karu kuin olimme Finnmatkojen sivuilta antaneet itsemme ymmärtää. Korkea jopa hieman neuvostoliittomainen rakennus, jonka pienellä sisäpihalla oli ympyrän muotoinen uima-allas sai meidät onnittelemaan itseämme paremmasta hotellista. Nyt ymmärsimme täysin miksi sisarhotellien vieraat käyttivät mielellään meidän uimarantaamme. Kukaan ei uinut täällä. Altaan vesi oli kylmää ja tuolit altaan ympärillä tyhjiä.
Oppaiden saavuttua siirryimme muiden turistien kanssa tervetulotilaisuutta varten sisätiloihin. Oppaat kertoivat maan tavoista, tipin maksamisesta ja parhaista tavoista liikuskella Hurghadan alueella. Meitä kiinnostivat eniten retket, joista puhuttaessa kuuntelimme korvat höröllä.
Olimme jo edeltäkäsin päättäneet hylätä omatoimimatkailun, jättää Egyptin ja Hurghadan omatoimiset tutkimiset muille, minimoida täten tinkimisen tarpeen ja syleillä täysin rinnoin seuramatkailua, kun nyt kerran sellaiselle oli tullut lähdettyä. Oli huojentavaa varata retket ja maksaa ne heti. Nyt voisimme rauhassa keskittyä leppoisaan seuramatkailun maailmaan, ja lekotteluun rannalla.
Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen varasimme kolme retkeä, ja jätimme väliin kierroksen Hurghadassa. Myös päiviin tuli muutoksia. Varasimme sunnuntaille retken Delfiinisafarille, tiistaille aavikkoajelun ja keskiviikolle päivän reissun Luxoriin.
Palatessamme omaan hotelliimme saimme seuraa terasilla. Pikkuinen kissanpentu kipitti maukuen luoksemme ja asettui lekottelemaan syliimme. Päivä oli jo niin pitkällä ettei omaa rantatuolia kannattanut turhaan lähteä kärkkymään, joten päädyimme hakemaan rantabaarista apetta ja jäädä pitämään seuraa kissalle jonka nopeasti ristimme Egyptin Eetuksi.
Lentokoneessa aloittamani kirjan puoliväli tuli ja meni rentoutuessamme omalla terassillamme. Jani kävi uimassa ja henkilökuntaa kävi tuomassa lisää vettä. Täytyy kyllä sanoa, että henkilökunta pitää täällä turisteista niin hyvää huolta, että huoneemme pieni jääkaappi on pian ääriään myöten täynnä pullotettua vettä, ja vyötärönauhat kiristävät hyvän ruuan syömisestä. Levottomuuksista ei näy vilaustakaan, arki huolineen ja poliittisine kiristyksineen ei ulota lonkeroitaan tänne.
7.1.2012 Lauantai, lekottelupäivä
Rantapäivä. Nousimme ylos ennen kahdeksaa ja söimme maittavan aamiaisen. Aamiaisen jälkeen suuntasimme suoraapäätä rannalle saadaksemme hyvän paikan auringon varjon alta. Meitä lykästi, sillä valinnan varaa oli vielä. Asetuimme puisille aurinkosängyille, joihin Jani nopeana poikana haki patjat. Tänään leikkisimme auringonpalvojia.
Rouva lentokoneesta saapui pian läheille patjoille makoilemaan. Ilmeisesti olimme osanneet valita paikkamme hyvin.
Koko päivän lekottelu rannalla oli mahtavaa, vaikka vetäydyinkin varjoon tämän tästä, ja verhouduimme aurinkorasvaan (SPF 50) kuin henkemme siitä riippuisi. Uinti meressä virkisti. Vesi oli kirkasta ja niin turkoosia, että se oli jo epätodellista. Emme poistuneet rannalta kuin rantabaariin ja lounaalle pääravintolaan. Kaiken kaikkiaan varsin onnistunut lekottelu, ainakin näin ensikertalaisilta.
Auringon aloitettua laskeutumisen ja tuulten yllyttyä, siirryimme pienen välipalan kautta lepäilemään hotellihuoneeseemme. Uni ei yrityksistä huolimatta tullut, joten siirryimme respaan kirjottamaan tätä blogia. Lähtiessämme huoneesta Jani huomasi terassituolissamme kissan. Ei Egyptin Eetu vaan sen vielä pikkuisempi, kiiltävä turkkinen ja ihmisrakas sisko. Pikku kissa hyppäsi syliin ja kehräsi onnessaan. Sille ei kelvannut tarjoamamme vesi, vaan se kaipasi selvästi hellittelyä. Raputtelimme kissaa aikansa, mutta emme voineet jäädä, joten siirsimme pikkuisen Eetu-kissan lempituoliin nukkumaan, ja jatkoimme matkaa respaan.
8.1.2012 Sunnuntai, Delfiini safari
Heräsimme 6.30. Pestyämme unihiekat silmistä lähdimme aikaiselle aamiaiselle. Olimme varanneet tälle päivälle Delfiini Safarin, ja meidät tultaisiin noutamaan hotellin edestä 7.40. Emme halunneet myöhästyä retkeltä, joten söimme hyvin, mutta vitkastelematta, ja olimme hotellin aulassa hyvissä ajoin. Odotellessamme tututuimme Finnmatkojen kansioon, johon oli koottu kaikki tarpeellinen tieto hotellista, retkistä ja oppaiden tavoitettavuudesta.
Tasan 7.40 hotellin eteen porhalsi turisteja täynnä oleva minibussi. Hyppäsimme kyytiin. Jännitys kipristi vatsanpohjassa. Olimme matkalla kohti suurta tuntematonta...
Minibussi porhalsi pitkin Hurghadan katuja, ja juri kun mietimme kuinka pitkälti automatkaa vielä olisi, käännyimme Mega Swiss Resortin portista sisään. Hotelliauleen parkkipaikalta otimme suunnan kohti rantaviivaa. Seurueemme koostui pääasiassa skandinaaveista, ja muutamasta venäläisestä turistista. Yhtenä massana suunnistimme rannalla nököttävän rakennelman, ja sen edustaa täplittävän paatikokoelman luo. Rakennusta olisi voinut luulla hätäisesti kyhätyksi rantamajaksi, ellei sen katolla olisi seissyt yhtiön logoa; olimme päässeet perille Colona diversin tukikohtaan.
Vuorossa nimenhuuto ja oikean kokoisten sukellusvarusteiden sovitus, sekä märkäpukujen lainaus. Kokemuksemme mukaan Punaisen meren vesi oli kyllä lämmintä(+20), mutta päädyimme silti vuokraamaan märkäpuvut miellyttävämmän snorkalilukokemuksen takaamiseksi. Retkikunnan kiskoessa ylleen makkarankuoren poikineen ehdimme mainiosti ihastella suurta upeaa hiekkarantaa ja valkoisia aluksia sen rannalla. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen, ei pilven hattaraa koko taivaalla. Myös meri esiintyi edukseen; se oli rasvatyyni, turkoosi ja niin kirkas, että laiturilta näki monen metrin syvyyteen, kuin akvaarioon.
Katsoin Janiin, ja ajatuksemme pyörivät jokseenkin samoilla urilla. Olimme paratiisissä, mutta meillä saattoi olla ongelma... Mieltäni kaihersivat kokemukset vuoden takaiselta Hai-safarilta; tähänastisen yhteisen reissaamisemme kaameimmat 5.5 tuntia. Tunnit joiden aikana olin pelännyt kuolevani, ja sitten pelännyt jääväni henkiin, lähes kuusi tuntia pahoinvointia, jolta edes niinkin kokenut merimies kuin Jani ei ollut täysin välttynyt. Kauhukseni huomasin, että kuten silloin, en nytkään ollut varautunut merelläoloon muuten kuin runsaalla aamiaisella. Pahoinvointitablettien kaltaiset lääkkeet eivät olleet koskaan ennenkään auttaneet, uskottelin itselleni. ...tosin ehkä se johtui siitä, etten koskaan muistanut niitä ennen kuin ne eivät enää pysyneet sisällä.
Kaamean muisteluni katkaisi sukellusoppaan ”Kaikki laivaan!”- huutoon. Lähdimme varusteinemme marssimaan kohti aluksia, jotka näyttivät miljoona keraa paremmilta kuin vuoden takainen sillipurtilomme. Vastauksena rukouksiini opas ohjasi meidät kaksikerroksiseen huvipurteen, jonka nimi oli ”captain Maged III”. Pystyin helposti kuvittelemaan laivan kannelle superjulkimoita drinkkilasit käsissään ja tusinan paparatseja pörräämään ympärille. ...ja kuten mielikuvieni julkkikset, meikin kiipesimme heti parhaille paikoille yläkannen auringonottopatjoille.
Kaikkien löydettyä paikkansa auringonottokannelta merimatkamme alkoi. Mikään ei olisi voinut olla kauempana viimevuotisesta haireissustamme. Meri, mieli ja vatsa pysyivät tyyninä, ja pahoinvointi oli muisto vain, ihanan auringon paisteen lämmitellessä ja pienen tuulenvireen leyhytellessä ihoamme. Matka ”dolphin House” riutalle oli pitkä ja antoi oivan tilaisuuden aamupäiväunille. Perillä riutalla, huomasimme ettemme olleet ainoita bongareita, vaan seurassamme riuttaa partioi parisen muutakin turstiseuruetta. Riutan välittömässä läheisyydessä neljän delfiinin lauma uiskentali veneemme keula-aallokossa. Delfiinejä aikamme ihmeteltyämme oli aika siirtyä tutustumaan henkilökohtaisemmin aaltojen alaiseen maailmaan. Laiva ankkuroitiin riutan viereen, samalla kun kiiruhdimme innoissamme alakannelle snorklausvermeisiin pujottelemaan. Märkäpuku päälle, naamari naamaan ja räpylää toisen eteen. Yhtä nopeaa toimintaa saa hakea.
Riutta oli mahtava. Uimme käsivarrenmitan päässä koralleista ja pikkukalojen parvet uiskentelivat ympärillämme. Näimme myös monenlaista muutakin elämää mureenasta trumpettikalaan, eikä varsinaisten sukelluslaitteiden puute harmittanut, sillä vesi oli niin kirkasta, että snorkkeli riitti vallan mainiosti. Aikamme snorklailusta nautittuamme ja muutamat komeat poseeraukset videokuvaajalle esitettyämme, lähdimme polskimaan kohti tukialustamme, kapteeni Matoa, kuten me laivaa nimitimme.
Noustessamme laivaan tunnin uiskentelun ja snorklailun jälkeen, muillakin kuin vain meillä kahdella oli jo kurniva nälkä. Onneksi retken järjestäjämme ei ollut ensikertaa reissussa, sillä uintimme aikana laivan kapteeni oli valmistanut meille maittavan buffetlounaan alakannen kabinettiin. Tarjolla oli salaatteja, pastaa ja riisiä, sekä falafelejä ja jauhelihaa. Suklaata ja Coca-colaa. Mainion lounaan jälkeen aikaa jäi vielä 30minuuttia, jonka sai kayttää uiden, snorklaten tai auringossa loikoillen. Me kiipesimme makuulavereillemme yläkannelle, ja keskityimme lämmittelyyn ja lepäilyyn.
Kaiken kaikkiaan matkamme Delfiini-riutalle oli mahtava kokemus, ja balsamia haisafarin aiheuttamille traumoille. Paluumatka sujui auringonoton merkeissä ja tällä kertaa retkestä tehdyssä DVD:ssa esiinnymme yhdessä, sen sijaan että toinen vilahtelisi taustalla laidan yli roikkuen ja nopeaa kuolemaa rukoillen.
10.01.2012 tiistai, Mönkijäsafari Aavikolle
Kuten retkille ilmeisesti on tapana, lähdimme jälleen matkaan klo:7.40, aikaisen aamiaisen saattelemana. Matkalla poimimme venäläisen nelikon läheiseltä hotellilta, ja jatkoimme matkaamme kohti erämaata.
Samalla kun etäännyimme yhä kauemmaksi Hurghadasta, muistelin kuinka ulkoministeriön tiedotteessa oli varoiteltu Hurghadan eteläpuolelta mahdollisesti löytyvistä miinoista. Näin jo silmissäni mönkijöiden ja silpoutuneiden turistien sinkoilevan sinne tänne, mutta päätin sittenkin luottaa oppaisiin ja pitää mielikuvani itselläni.
Pääsimme perille ”Safari Land”- nimiseen seikkailu kompleksiin, josta käsin näytettiin tehtävän jos jonkinlaista retkeä aavikon suuntaan. Meidän minibussimme ajoi mönkijäparkkiin, jossa meitä jo odoteltiinkin. Noin nelisenkymmentä beduiiniksi naamioitua turistia seisoskeli kärsimättöminä monkijöiden luona. Pidemmittä puheitta meille kietaistiin päähän mukanamme tuomamme huivit, ja päällemme kiskaistiin huomioliivit. Vielä kypärät ja aurinkolasit päähän, vastuunvapautuspaperin allekirjoitus, ja hyppy mönkijän selkään. Pikakurssimme mönkijän käyttöön oli kaikkea muuta kuin aukoton, mutta mitä sitä oikeastaan tarvitseekaan tietää, paitsi kaasu ja jarru. Eikun matkaan siis!
Ajoimme mönkijöillä pitkässä jonossa. Muutaman harjoituskierroksen saattelemana pölisevä mönkijä jono kaartoi matkaan aavikolle ja vauhdin huuman ohella pääsimme nauttuimaan uskomattoman kauniista maisemista. Edessämme avautui aavikko, taivaanrannassa vuoret, ja yllä sininen taivas kruunasi koko komeuden.
Oppaassa mainittiin että väsymyksen hiipiessä jäseniin kaartaisimmen beduiini leiriin vilvoittelemaan, ja pitkähkön (ja erittäin kuoppaisen) ajomatkan päätteeksi saavuimme beduiinien leiriin, jossa kameli karavaanit meitä tervehtivät. Ensimmäisessä leirissä pääsimme kokeilemaan tuon kyttyräselkäisen kamelin kyytiä aavikolla, meno oli tosiaankin melko tasaista verrattavissa laivan keinuntaan merellä. Kiersimme kamelilla pienen lenkin jonka vaikeimmaksi osuudeksi osoittautui kamelin laskeutuminen polvilleen, yhtään varomattomampi olisi saattanut pudota kyydistä niskoillensa. Kameliajelun jälkeen meidät ohjattiin viilentymään palmun lehvistä kasattujen majojen varjossa teetä nauttien ja vesipiippua poltellen.
Virkistäytymisen jälkeen oli vuorossa paluumatka, mikä ei sitten sujunutkaan kommelluksitta, Jani vihellettiin tiensivuun ja ajonneuvolle annettiin aavikkohuoltoa renganspaineiden laskemisen muodossa. Pian tämän pysähdyksen jälkeen edellä ajaneet matkakumppanimme kolaroivat keskenään, kolarista seurasi komea ilmalento kovalle hiekka-alustalle. Onneksi kukaan ei kuitenkaan loukkantunut (eikä miinoista näkynyt jälkeäkään). Aikamme päristeltyämme saavuomme takaisin safarikeskukseen jo oli aika luovuttaa nuo jo niin tutuiksi tulleet ajokkimme varusteineen.
...huomenna lähdemme tutustumaan Luxoriin!
Ajoimme mönkijöillä pitkässä jonossa. Muutaman harjoituskierroksen saattelemana pölisevä mönkijä jono kaartoi matkaan aavikolle ja vauhdin huuman ohella pääsimme nauttuimaan uskomattoman kauniista maisemista. Edessämme avautui aavikko, taivaanrannassa vuoret, ja yllä sininen taivas kruunasi koko komeuden.
Oppaassa mainittiin että väsymyksen hiipiessä jäseniin kaartaisimmen beduiini leiriin vilvoittelemaan, ja pitkähkön (ja erittäin kuoppaisen) ajomatkan päätteeksi saavuimme beduiinien leiriin, jossa kameli karavaanit meitä tervehtivät. Ensimmäisessä leirissä pääsimme kokeilemaan tuon kyttyräselkäisen kamelin kyytiä aavikolla, meno oli tosiaankin melko tasaista verrattavissa laivan keinuntaan merellä. Kiersimme kamelilla pienen lenkin jonka vaikeimmaksi osuudeksi osoittautui kamelin laskeutuminen polvilleen, yhtään varomattomampi olisi saattanut pudota kyydistä niskoillensa. Kameliajelun jälkeen meidät ohjattiin viilentymään palmun lehvistä kasattujen majojen varjossa teetä nauttien ja vesipiippua poltellen.
Virkistäytymisen jälkeen oli vuorossa paluumatka, mikä ei sitten sujunutkaan kommelluksitta, Jani vihellettiin tiensivuun ja ajonneuvolle annettiin aavikkohuoltoa renganspaineiden laskemisen muodossa. Pian tämän pysähdyksen jälkeen edellä ajaneet matkakumppanimme kolaroivat keskenään, kolarista seurasi komea ilmalento kovalle hiekka-alustalle. Onneksi kukaan ei kuitenkaan loukkantunut (eikä miinoista näkynyt jälkeäkään). Aikamme päristeltyämme saavuomme takaisin safarikeskukseen jo oli aika luovuttaa nuo jo niin tutuiksi tulleet ajokkimme varusteineen.
...huomenna lähdemme tutustumaan Luxoriin!
11.01.2012 keskiviikko,Luxor
Viimeisen kokonaisen lomapäivämme kunniaksi lähdimme tutustumaan muinaisen Egyptin pääkaupunkiin Thebaan, joka nykyään tunnetaan paremmin nimellä Luxor. Kello oli noin 3 aamuyöstä kun nämä uniset matkalaiset kapusivat ylös vuoteistaan tyynyin ja lämpimin vaattein varustettuna. Tarpeelliset aamutoimet suoritettuamme suuntasimme hotellin aulaan. Lähtö hotellimme edustalta oli kello neljä, ja lähes puolet matka-ajasta kuluisi hakiessa muita retkeläisiä eri puolilta rannikkoa. Silmät ristissä odottelimme bussia saapuvaksi ja heti kun kyytimme saapui olimme penkillä valmiit jatkamaan lyhyeksi jääneitä yöuniamme. Onneksi tilaa bussissa oli riittävästi leveilyyn, ja retki-ohjeissa oli kehoitettu ottamaan mukaan tyyny, joten kiertely sujui osaltamme suloisessa horroksessa, omilla penkkiriveillämme, pää pehmeällä tyynyllä tuettuna. Parin tunnin kiertelyn jälkeen olimme kaikki koossa ja otimme suunnnan kohti Luxoria.
Matka Luxoriin kävi mallikkaasti pienten kuorsausten säestäessä auton hyrinää. Puolentoista tunnin torkkumisen jälkeen, hieman ennen Luxoria, aamuauringon lämmitellessä aavikon kylmää pintaa, pysähdyimme muiden retkiseurueiden tapaan turisteja varta vasten rakennetulle keitaalle, jossa saimme mahdollisuuden ostaa kuumaa kahvia, jota väsyneimmät hamstrasivat kaksin käsin karkoittaakseen viimeisetkin unen rippeet. Kavin lisäksi meillä oli mahdollisuus tehdä ostoksia ja nauttia hotellin mukaamme lykkäämistä aamupalapakettien antimista, joten availimme unenpöpperöisiä silmiämme ja lämmittelimme sormiamme kertakäyttökuppien suloisessa lämmössä. Ilmassa oli yön jäljiltä purevaa kylmyyttä sekoitettuna viimeisen päivämme haikeuteen. Haukottelimme, kippasimme kitusiimme viimeiset kahvit, ja suuntasimme vessoille, joiden edustalla oli totuttuun tapaan rahastaja, jolta muutaman egyptin punnan hinnalla sai sisäänpääsyn lisäksi vessapaperia.
Kaikkien palattua bussiin valmistauduimme menomatkamme viimeiseen koitokseen valppain mielin. Bussin huristellessa kohti Karnakin temppeliä, oppaamme maalaili mieliimme meinneiden aikojen loistoa. Saimme kaikki paketillisen tietoa maan historiasta ja muinaisista jumalista, luennon Egyptin historian hohdokkaimmista aikakausista.
Oppaamme Lauran lisäksi mukanamme kulki paikallinen egyptologi, jonka yksityiskohtaiset kertomukset toivat lisäväriä retkeemme. Kuljettuamme temppelialueen halki oppaiden ja muun ryhmän mukana, päätimme käyttää loppuaikamme omatoimiseen tutkimiseen. Kiertelimme raunioilla, ja lueskelimme opastauluja, näimme tekojärven jossa papit aikanaan peseytyivät ennen pyhiä seremonioitaan ja kiersimme pyhän pillerinpyörittäjän patsasta muiden tursitien tapaan varoen astumasta temppelissä asustavien koirien päälle. Koirat olivat söpöjä, mutta selkeästi sitä mieltä, että turistit olivat heidän alueellaan vain ja ainoastaan heidän suopeutensa ansiosta. Näitä koiria oli parempi olla rapsuttelematta, ellei halunnut eroon sormistaan.
Karnakin jälkeen palasimme bussille. Ilmapiiri bussissa oli innostunut, mutta nälkäinen. Aamiainen oli etäinen muisto vain, ja läheisen hotellin buffetlounas otettiinkin innolla vastaan. Hotelli oli siisti, kaunis ja moderni. Ruoka maittavaa ja olut kylmää. Onnellisina haimme jälkiruokapöydästä Egyptille tyypillisiä hyytelöitä ja maistelimme hedelmiä.
Hotellin sijaitsi Niilin rantatörmällä, ja istuessamme terassilla ruokalevolla ihastelimme Niilin pintaa täplittäviä aluksia. Suurten ristelijöiden joukossa joessa poukkoilivat ylväät purjealukset ja pikkulasten kuljettamat vesibussit, joilla turisteja kuljetettiin Niilin itäiseltä rannalta ns. kuolleiden puolelle, jonne mekin lähdimme kaikkien syötyä.
Siirryimme Niilin läntiselle rannalle kahden alle 15-vuotiaan kuljettamassa vesibussissa. Niili oli upea, joskaan ei ehkä puhtaimmasta päästä. Saapuessamme rantaan länsirannalle lapset auttoivat meidät laiturille tippiä pyydellen. Pikkukolikoista eroon päästyämme siirryimme bussiin, joka oli siirtynyt siltaa pitkin meitä odottelemaan.
Vuorossa oli Kuninkaiden laakso, suuri hauta-alue, jossa lepää kolme sukupolvea faraoita yli 500 vuoden ajalta. Retkeemme kuuluneet perusliput kattoivat kolme vapaavalintaista avoinna olevaa hautaa (osa haudoista oli välillä suljettuina), mutta Tutankhamonin ja parin muun suosituimman faraon haudat eivät kuuluneet reissun hintaan. Emme katsoneet tarpeellisiksi ostaa erikseen lisälippuja suosituimpiin hautoihin, vaan valitsimme usean haudan joukosta seuraavat:
- KV6 eli Ramses IX, iso ja todella kauniisti koristeltu hauta, suhteellisen helppopääsyinen.
- KV16 eli Ramses I, pieni&vaatimaton hauta, syvällä maassa. Käytävä hautakammioon oli kapea ja jyrkkä!
- KV2 eli Ramses IV, tänne oli mentävä jo siitäkin syystä että se oli helppopääsyinen, sillä edellisen haudan jäljiltä olimme rättiväsyneitä ja hikisiä. Hauta olikin erittäin leveä ja miellyttävä vierailla. Sen seiniä koristivat upeat maalaukset ja itse hautakammio oli ilmava ja tilava. Pitkien hieroglyfirivien lisäksi nähtävänä on eloisia kuvia haukanpäisistä jumalista ja auringonjumalista sekä muinaisen Egyptin arkea kuvaavia linnunmetsästys- ja kalastusaiheisia maalauksia.
Kuninkaiden laakson helteen jälkeen nautimme pääsystä ilmastoituun bussiimme. Olimme väsyneitä ja hikisiä, mutta ennen kaikkea onnellisia. Alabasteri kauppaan tehdyn pikaisen visiitin jälkeen kävimme vielä katsommassa kuningatar Hatšepsutin kuolintemppeliä, joka kohosi mahtavana palatsina, ilmestyen suoraan taustan kalliosta. Hatšepsut oli ainoa Egyptiä hallinnut naispuolinen farao ja hänen tarinansa on mielenkiintoinen. Hatšepsutin hallitusaika sijoittui Uuden valtakunnan 18. dynastian aikaan, vuosiin 1473–1458 eaa. Hatšepsut nousi valtaan velipuolensa ja miehensä Thutmosis II:n jälkeen 1488 eaa. ja oli lahjakkain naispuolisista faaraoista.
Ihailtua aikamme pitkiä rivejä kullankeltaisia hiekkakivisiä pylväitä, ja temppeliltä aukeavia henkeäsalpaavia maisemia olimmekin jo valmiit kotimatkaa varten. Ennen kuin kuitenkaan pääsimme aloittamaan paluumatkalle hotelleihimme, pysähdyimme vielä kahden valtavan suuren Memnonin kolossin luona. Farao Amenhotep III kuvaavat kolossit ovat keskellä maisemaa kuin kaksi vartijaa ja sanansaattajaa kaukaa menneisyydestä.
Viimeisen kokonaisen lomapäivämme kunniaksi lähdimme tutustumaan muinaisen Egyptin pääkaupunkiin Thebaan, joka nykyään tunnetaan paremmin nimellä Luxor. Kello oli noin 3 aamuyöstä kun nämä uniset matkalaiset kapusivat ylös vuoteistaan tyynyin ja lämpimin vaattein varustettuna. Tarpeelliset aamutoimet suoritettuamme suuntasimme hotellin aulaan. Lähtö hotellimme edustalta oli kello neljä, ja lähes puolet matka-ajasta kuluisi hakiessa muita retkeläisiä eri puolilta rannikkoa. Silmät ristissä odottelimme bussia saapuvaksi ja heti kun kyytimme saapui olimme penkillä valmiit jatkamaan lyhyeksi jääneitä yöuniamme. Onneksi tilaa bussissa oli riittävästi leveilyyn, ja retki-ohjeissa oli kehoitettu ottamaan mukaan tyyny, joten kiertely sujui osaltamme suloisessa horroksessa, omilla penkkiriveillämme, pää pehmeällä tyynyllä tuettuna. Parin tunnin kiertelyn jälkeen olimme kaikki koossa ja otimme suunnnan kohti Luxoria.
Matka Luxoriin kävi mallikkaasti pienten kuorsausten säestäessä auton hyrinää. Puolentoista tunnin torkkumisen jälkeen, hieman ennen Luxoria, aamuauringon lämmitellessä aavikon kylmää pintaa, pysähdyimme muiden retkiseurueiden tapaan turisteja varta vasten rakennetulle keitaalle, jossa saimme mahdollisuuden ostaa kuumaa kahvia, jota väsyneimmät hamstrasivat kaksin käsin karkoittaakseen viimeisetkin unen rippeet. Kavin lisäksi meillä oli mahdollisuus tehdä ostoksia ja nauttia hotellin mukaamme lykkäämistä aamupalapakettien antimista, joten availimme unenpöpperöisiä silmiämme ja lämmittelimme sormiamme kertakäyttökuppien suloisessa lämmössä. Ilmassa oli yön jäljiltä purevaa kylmyyttä sekoitettuna viimeisen päivämme haikeuteen. Haukottelimme, kippasimme kitusiimme viimeiset kahvit, ja suuntasimme vessoille, joiden edustalla oli totuttuun tapaan rahastaja, jolta muutaman egyptin punnan hinnalla sai sisäänpääsyn lisäksi vessapaperia.
Kaikkien palattua bussiin valmistauduimme menomatkamme viimeiseen koitokseen valppain mielin. Bussin huristellessa kohti Karnakin temppeliä, oppaamme maalaili mieliimme meinneiden aikojen loistoa. Saimme kaikki paketillisen tietoa maan historiasta ja muinaisista jumalista, luennon Egyptin historian hohdokkaimmista aikakausista.
Saavuimme Luxoriin noin 4 tunnin ajon jälkeen. Aamu oli jo valjennut ja aurinko kapusi yhä ylemmäs meitä lämmittämään, edessämme kohosivat henkeäsalpaavan upeat Karnakin temppelin rauniot, jotka muodostavat yhden maailman suurimmista ulkoilmamuseoista, vaikka vain pieni osa siitä on kaivettu esiin hiekan alta ja entisöity. Oli hankala kuvitella niin massiivinen rakennelma hiekan peitossa, kun se nyt esiinkaivettuna kohosi 30 metriä päidemme yläpuolella. Tuhansien vuosien aikana Niilin vesi, aavikon tuulet ja hiekka, sekä ihmiskädet olivat verottaneet temppeliä kovalla kädellä, mutta mikään ei ollut valmistanut meitä sellaiseen loistoon. Korkealla pylväiden huipulla hieroglyfit olivat yhä ehjiä ja maalaukset värikylläisiä. Temppeli oli mahtava aikansa taidon näyte ja uppouduimmekin halukkaasti oppaan tarinoihin papiston ja ylimystön palvontamenoista, kylmien väreiden juoksennellessa pitkin selkäpiirtämme.
"Karnakin rakentaminen aloitettiin 1500-luvulla eaa. ja se kasvoi vähitellen kokoa yhteensä noin 30 faaraon aikana. Karnak on Luxorin suurin temppeli. Temppeli tunnettiin vuosisatoja muinaisen Egyptin uskonnollisena keskuspaikkana - Amon-jumalan palvonta oli keskittynyt Karnakin temppeliin ja myös muita jumalia tiedetään palvotun siellä ja suurimmat jumalat olivat Amonin lisäksi Mut ja Munt. Temppelin osia on muun muassa Pylväspiha, jossa sijaitsee 134 pylvästä, joista yksi on omistettu yhdelle egyptiläisten jumalalle."
Oppaamme Lauran lisäksi mukanamme kulki paikallinen egyptologi, jonka yksityiskohtaiset kertomukset toivat lisäväriä retkeemme. Kuljettuamme temppelialueen halki oppaiden ja muun ryhmän mukana, päätimme käyttää loppuaikamme omatoimiseen tutkimiseen. Kiertelimme raunioilla, ja lueskelimme opastauluja, näimme tekojärven jossa papit aikanaan peseytyivät ennen pyhiä seremonioitaan ja kiersimme pyhän pillerinpyörittäjän patsasta muiden tursitien tapaan varoen astumasta temppelissä asustavien koirien päälle. Koirat olivat söpöjä, mutta selkeästi sitä mieltä, että turistit olivat heidän alueellaan vain ja ainoastaan heidän suopeutensa ansiosta. Näitä koiria oli parempi olla rapsuttelematta, ellei halunnut eroon sormistaan.
Karnakin jälkeen palasimme bussille. Ilmapiiri bussissa oli innostunut, mutta nälkäinen. Aamiainen oli etäinen muisto vain, ja läheisen hotellin buffetlounas otettiinkin innolla vastaan. Hotelli oli siisti, kaunis ja moderni. Ruoka maittavaa ja olut kylmää. Onnellisina haimme jälkiruokapöydästä Egyptille tyypillisiä hyytelöitä ja maistelimme hedelmiä.
Hotellin sijaitsi Niilin rantatörmällä, ja istuessamme terassilla ruokalevolla ihastelimme Niilin pintaa täplittäviä aluksia. Suurten ristelijöiden joukossa joessa poukkoilivat ylväät purjealukset ja pikkulasten kuljettamat vesibussit, joilla turisteja kuljetettiin Niilin itäiseltä rannalta ns. kuolleiden puolelle, jonne mekin lähdimme kaikkien syötyä.
Siirryimme Niilin läntiselle rannalle kahden alle 15-vuotiaan kuljettamassa vesibussissa. Niili oli upea, joskaan ei ehkä puhtaimmasta päästä. Saapuessamme rantaan länsirannalle lapset auttoivat meidät laiturille tippiä pyydellen. Pikkukolikoista eroon päästyämme siirryimme bussiin, joka oli siirtynyt siltaa pitkin meitä odottelemaan.
Vuorossa oli Kuninkaiden laakso, suuri hauta-alue, jossa lepää kolme sukupolvea faraoita yli 500 vuoden ajalta. Retkeemme kuuluneet perusliput kattoivat kolme vapaavalintaista avoinna olevaa hautaa (osa haudoista oli välillä suljettuina), mutta Tutankhamonin ja parin muun suosituimman faraon haudat eivät kuuluneet reissun hintaan. Emme katsoneet tarpeellisiksi ostaa erikseen lisälippuja suosituimpiin hautoihin, vaan valitsimme usean haudan joukosta seuraavat:
- KV6 eli Ramses IX, iso ja todella kauniisti koristeltu hauta, suhteellisen helppopääsyinen.
- KV16 eli Ramses I, pieni&vaatimaton hauta, syvällä maassa. Käytävä hautakammioon oli kapea ja jyrkkä!
- KV2 eli Ramses IV, tänne oli mentävä jo siitäkin syystä että se oli helppopääsyinen, sillä edellisen haudan jäljiltä olimme rättiväsyneitä ja hikisiä. Hauta olikin erittäin leveä ja miellyttävä vierailla. Sen seiniä koristivat upeat maalaukset ja itse hautakammio oli ilmava ja tilava. Pitkien hieroglyfirivien lisäksi nähtävänä on eloisia kuvia haukanpäisistä jumalista ja auringonjumalista sekä muinaisen Egyptin arkea kuvaavia linnunmetsästys- ja kalastusaiheisia maalauksia.
Kuninkaiden laakson helteen jälkeen nautimme pääsystä ilmastoituun bussiimme. Olimme väsyneitä ja hikisiä, mutta ennen kaikkea onnellisia. Alabasteri kauppaan tehdyn pikaisen visiitin jälkeen kävimme vielä katsommassa kuningatar Hatšepsutin kuolintemppeliä, joka kohosi mahtavana palatsina, ilmestyen suoraan taustan kalliosta. Hatšepsut oli ainoa Egyptiä hallinnut naispuolinen farao ja hänen tarinansa on mielenkiintoinen. Hatšepsutin hallitusaika sijoittui Uuden valtakunnan 18. dynastian aikaan, vuosiin 1473–1458 eaa. Hatšepsut nousi valtaan velipuolensa ja miehensä Thutmosis II:n jälkeen 1488 eaa. ja oli lahjakkain naispuolisista faaraoista.
Ihailtua aikamme pitkiä rivejä kullankeltaisia hiekkakivisiä pylväitä, ja temppeliltä aukeavia henkeäsalpaavia maisemia olimmekin jo valmiit kotimatkaa varten. Ennen kuin kuitenkaan pääsimme aloittamaan paluumatkalle hotelleihimme, pysähdyimme vielä kahden valtavan suuren Memnonin kolossin luona. Farao Amenhotep III kuvaavat kolossit ovat keskellä maisemaa kuin kaksi vartijaa ja sanansaattajaa kaukaa menneisyydestä.
